Tässä hyvin rönsyilevä kuulumispurkaus. Se ytimen voin tiivistää heti alkuun toteamalla, että meille kuuluu hyvää.

Palaudumme parhaillaan joulunvietosta. Hurja selviytyi joulusta hyvin mallikkaasti heti kolmen tunnin mökkimatkasta lähtien. Se matkusti ensimmäistä kertaa valjaissa takapenkillä, koska emme ehtineet kovista pakkasistakin johtuen riittävän pitkälle auton takaosassa matkustamisen harjoittelussa. Matkat molempiin suuntiin sujuivat upeasti ja Hurja nukkui molemmilla kerroilla lähes ovelta ovelle. Mennessä tuli huono olo loppumatkan mutkaosuudella, mutta palatessa ei ollut sitäkään ongelmaa.

Joululahjoja jakaessa kaikessa innossa ja tohinassa Hurjalta pääsi pissa sisälle, mutta se oli muistaakseni ainoa kielteinen sattumus joulupyhinä. Lahjojen saaminen oli kyllä huippua; Hurja älysi omat pakettinsa ja repi niiden papereita antaumuksella - muutaman lahjan kohdalla se myös tajusi, että papereiden seassa on jotakin vielä kääreitäkin parempaa ;D Hurja sai hienoja lahjoja: vihreän narupallon, piparipurkin, vinkupossun ja kolme itse sorvattua puukalikkaa järsimiseen (ja koulutukseen myös, sillä yksi niistä muistutti niin mainiosti minikokoista tokokapulaa, että nappasin sen heti turvaan järsiviltä hampailta).

Ensimmäinen mökkikeikka oli Hurjalle mieleen paukkuvasta pakkasesta huolimatta. Jos se osaisi, se odottaisi taatusti innolla tulevia mökkimatkoja ja etenkin kesää, jolloin se pääsee täysin rinnoin nauttimaan Itämeren kauniin lahdensopukan lempeistä vesistä. Kaiken joulujännityksen, tapahtumatäysien päivien ja uusien ihmisten vuoksi normaalit monituntiset päiväunet jäivät joulunpyhinä väliin, kun Hurja ei oikein malttanut rauhoittua lepäämään. Nyt kiritäänkin univelkoja kiinni, jotta uutta vuotta jaksetaan ottaa vastaan kaikessa siinä tohinassa ja räiskeessä, jolta ei silloin voi välttyä.

Kaiken kaikkiaan elämä Hurjan kanssa on kultaista. Se on edelleen hurjan taitava ja kuuliainen pentu, vaikka tiettyjä rasittavia tapojakin toki on. Tai oikeastaan niitä ilmaantui sen jälkeen, kun Hurja vietti joulun alla neljä päivää dogsitterin hoivissa. Sen jälkeen se oli aluksi aivan mahdoton ulkoilutettava, vaikka aiemmin vähäistä vetämistä mukaan lukematta meillä ei ollut ollut mitään ulkoiluvaikeuksia.

Hoidossaolon jälkeen Hurja on remponut ja hyppinyt hihnassa ja kiskonut sitä hampaissaan. Se on todella ärsyttävää ja turhauttavaa ja kummallista. Hurjalla oli pienenä pentuna halua repiä hihnaa, mutta saimme tavan aika helposti karsittua pois, eikä se missään vaiheessa ollut niin hankala kuin nyt joulun alla. Vähitellen on palauduttu entistä hyvää hihnakäytöstä kohti, eikä Hurja saa riepomiskohtauksia enää kuin väsymyksestä riehaantuneena ja silloinkin riepominen menee jo melko nopeasti ohi.

Minusta tuntuu useimmiten tehokkaimmalta jättää Hurja huomiotta silloin kun se hyppii ja repii, sillä se innostuu entisestään, kun hihnan ottaa sen suusta. Silloin se hyökkää kaikella innollaan lapasiin, takin hihoihin ja takaisin siihen ihanaan hihnaan. Toisin sanoen se innostuu puuttumisesta entisestään ja kokee sen leikkinä. Sen vuoksi on yleensä tehokkainta seisahtua ja odottaa huomioimatta riekkumisen rauhoittumista. Silloin, kun riehumisen merkkejä on ilmassa jo kotoa lähtiessä, on helpointa napata Hurjalle sallittu lelu matkaan, jotta se saa kantaa ja ravistella sitä kulkiessaan.

Juuri ennen hoitoon viemistä, siis toissaviikolla, minä huomasin kiintyneeni Hurjaan. Toki olin tykännyt siitä alusta alkaen, mutta vasta pari viikkoa sitten tunsin tosiaan rakastavani sitä. Ja minusta tuntuu, että tunne on molemminpuolinen; suhteemme on lähentynyt viimeisinä viikkoina ja Hurjan innostunut tapitus, kontaktinotto, iloinen tervehtiminen ja hellyydenosoitukset lisääntyvät koko ajan hurjaa vauhtia. Nytkin Hurja tuli ja köllähti viereeni pää ja etutassut sylissäni, kun istun tässä lattialla kirjoittelemassa koneella. Kyllä meillä on hieno pentu.